Aamulla piipertäessäni kouluun olin jo hetken sitä mieltä, etten tule sinne koskaan pääsemään. Jumalauta mikä keli! Vaikka en ihan kevyimmästä päästä olekaan, niin meinasi tuuli viedä mukanaan. Ou mai kaad. Koska sääolosuhteet eivät olleet ihanteelliset, niin mielialakaan ei ollut koululle päästessä ihan tapissaan. Märkänä ja kylmissäni totesin koulun kaakao-automaatin olevan rikki, ja sukkani olevan läpimärät.
En siltikään lannistunut. Lannistuin vasta sitten kun tajusin tuntien olleen peruttu, ja joku onneton ei tietenkään ollut lukenut sähköpostia ennen kun läksi kouluun. Kivaaaa! Minä tykkään opettajista jotka peruvat tunteja viime hetkellä. Terkkuja vaan sinne! Koitin saada edes jotain aikaiseksi kun nyt koululla olin, mutta ei siitäkään tullut mitään... Tällä kertaa se ei tosin johtunut pohjattomasta laiskuudestani ja saamattomuudestani, vaan siitä että EN OSAA!

Siedän kaiken muun, mutta se että en yksinkertaisesti osaa jotakin niin saa minut hermoromahduksen partaalle. Laiskuudelle mahdan jotain, typeryydelle en. Voisin siis sanoa, että koko päivä meni ihan hukkaan. Koitin pelastaa sen, mitä pelastettavissa on ja aloitin venäjän etätyön. Huomatakseni etten osaa sitäkään... Alkoi melkein (ei onneksi kuitenkaan ihan) itkettämään. Minulla on nyt siis kolme suurta ja stressaavaa etätyötä hilaamassa jäljessä. Ohjelmointi, venäjä, ja tietokannat. Kaikissa on sama vika. EN OSAA. Olen kastellut sahanpuruni, tuhonnut alkoholilla viimeisetkin aivosoluni.. Äh. Olen tyhmä.
Laiskan ja saamattoman lisäksi idiootti. Haluan painua peiton alle ja olla siellä loppuviikon. Kiitos.