Ankea olo jatkuu..Ja jatkuu.. Elimistöni on päättänyt ilmeisesti, että nyt nukutaan sitten muutaman vuoden univelat pois kerralla. Nukun lähestulkoon koko ajan. Tai sitten yleinen angsti ja huonot syömiset yhdistettynä alkoholiin ja liikkumattomuuteen aiheuttavat tämän tilan. Äh. Tänään onnistuin jopa raahautumaan kontakteille (kurssin viimeisille..Olen käynyt siellä jopa kaksi kertaa nyt..) ja huomenna olisi tentti. Saa nähdä meneekö sekin nyt sitten perseelleen, kun kaikki muukin tuntuu menevän.

Parisuhteilu ei suju. Okei. Se ei ole sujunut pitkään aikaan oikein kunnolla. Tappelua tappelun perään, mikä on aika haastavaa kun välimatkaakin on n. 300 kilometriä. Mitähän se on kun Joose tulee takaisin? Kevätkin kun meni tapellessa. Helvetti. Kai tässä pitäisi kohta alkaa miettimään,että onko tämä enää edes yrittämisen arvoista. En ole todellakaan luovuttaja-tyyppiä, mutta jos enemmän ajasta on onneton kuin onnellinen niin...
En tiedä. Ollaan seurusteltu kolme vuotta, ja selvitty vaikka mistä kriiseistä, mutta nyt alkaa ahdistamaan tämä riitely. Voin myöntää, että ei tekisi itsellenikään pahaa katsella peiliin ja miettiä vähän omia käytösmalleja ja vikoja, mutta ei se kyllä tekisi pahaa Joosellekaan. On ikävää seurustella miehen kanssa, joka on kasvatettu hyvin vanhanaikaisesti siinä suhteessa, että "miehet ei itke, ei puhu, eikä näytä tunteita"

Kieltämättä syyllistän tosi paljon Joosen vanhempia.. En ole oikein koskaan heidän kanssaan tullut toimeen. En viihdy heillä yhtään. Siinä missä itse olen kasvatettu siihen, että asioista pitää puhua ja joskus jopa tapella, niin Joose on opetettu patoamaan kaikki sisäänsä. En tosin sano, että sekään on niin hienoa, että olen itse oppinut olemaan jumalaton raivopää suuttuessani, ja vielä äärimmäisen pahasuinen, mutta...
..Kaksi näin erilaista persoonaa on kovin hankalaa välillä yhdistää.
Mutta. Minä haluan uskoa yhteiseen tulevaisuuteen. En luovuta.