Ei nyt mennyt eilinen niin kuin olisi voinut toivoa. Kadotin yhden kokonaisen kansion bittihelvettiin. Kansio sisälsi tärkeitä koodinpätkiä, ja oli AINOA josta en ollut ottanut varmuuskopiota. Koska PMS on mahtava kaveri, meinasin käydä parkumaan heti sen jälkeen kun olin hakannut näppäimistöä,kiroillut ja paiskonut hiirtä. Pojat onneksi ymmärsivät tilanteen vakavuuden,ja kipaisivat kahvioon ostamaan minulle pätkiksen ja kupin kahvia. Oli helpottui. Vähän. Jos tuo nyt olisikin jäänyt päivän ainoaksi vastoinkäymiseksi,niin sehän olisi ollut ihan normaali päivä,mutta ei. Iltapäivällä, juuri kun olin lähdössä kahville ystäväni luokse, soitti äiti ja itki ihan hulluna. Porukoitten avioliitto on sitten ohi. Lopullisesti. Isä oli kusettanut meitä kaikki ihan 6-0. Hänellä oli aikaisemmin siis ollut suhde naapuriin (klisee,tiedetään) mutta kiinni jäätyään he yrittivät äidin kanssa vielä. No. Paskaahan se vaan oli. Joku aika sitten ollut "firman risteily" paljastuikin romanttiseksi perheidylli matkaksi....Sen naapurin hutsun ja hänen äpäränsä kanssa. Eikä siinä vielä kaikki. Isä oli meinannut vetää äitiä pannuun, väitti että kaikki on meidän vika (siis äidin,minun ja siskon).

Minulla ei ole enää isää,eikä lapsuudenkotia. Ilmeisesti isä ei halua olla meidän kanssa missään tekemisissä. Hooh. Eli eilinen ei ollut kovinkaan mukava päivä. Eikä kyllä tämäkään ole sen parempi. Stressi kolutöistä on vienyt unenlahjani lähestulkoon kokonaan,eikä tämä kriisi auta asiaa yhtään. Koitin eilen saada parin oluen voimin unenpäästä kiinni, ja nukahdin silti vasta viideltä aamulla. Heräsin puoli kymmeneltä. En saa otettua päikkäreitä. Loistavaa. Elän univajeessa. Kaikki tuntuu nyt paskalta ja ahdistavalta.