Sain asunnon. Eilen kävin katsomassa ja kirjoitin samantien vuokrasopimuksen. Oli aika hintava yksiö, mutta suhteellisen iso ja hyvässä kunnossa. Ihastuin. Eikä ole kaukanakaan. Joulukuun ensimmäinen päivä pääsisi muuttamaan, joten tässä vielä muutama hikinen viikko pitäisi Joosen kanssa samassa kämpässä viettää. Luulenpa että pakkaan reppuni ensi viikolla (viikonlopun olen yksin täällä) ja alan kiertämään kavereitten sohvia. Kaikkea pitäisi muistaa tehdä ja ostaa. Pelottaa. En oikein pysty syömään mitään, ilman että tulee paha olo. Heehee, luontoäidin lohdutuspalkinto; kun kaikki menee päin persettä niin laihdut. Hmph. Olen ihan sekaisin. En saa untakaan kunnolla, ellen ole vetänyt kaljaa alas. En osaa keskittyä mihinkään.
Miksi elokuvissa ja tv-sarjoissa eroaminen näyttää niin paljon helpommalta??? Huijausta.

Tänään soitan äidille ja kerron. Iiik. Ja sitten pitäisi varmaan siskollekin rimpauttaa, että jos se saisi pakettiautoa lainaan jostain. Muuttoapuna toimii kaverit. (luojan kiitos mulla on heidät)
Joosekin lupasi auttaa, mikä lähinnä ottaa vaan päähän. En jaksa kun se on niin helvetin ymmärtäväinen kaiken suhteen,ja näyttää olevan varma että tämä on vain joku Hanselman väliaikainen päähänpistos, kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Todennäköisesti tulen katumaan tätä monta helvetin kertaa, mutta takaisin en tule. En ole valmis.

Huh. Parempaa viikonloppua teille muille.