Olen ollut 17 tuntia ilman ruokaa. Verensokeri on perunakellariakin alempana,mahdollisesti jopa helvettiäkin alempana. Tulin siis eilen tänne isän luokse Joosen kanssa yöksi, sen sijaan että oltaisiin oltu äidin kanssa mökillä. Koska tarkoituksena oli mennä tänään takaisin, varasin vain iltapalatarvikkeet mukaan.
Joosen lähdettyä töihin, soitin äidilleni että voisiko tulla hakemaan minut kunhan ennättää. (Mökille on matkaa 8 kilometriä) Vastaus oli äärimmäisen napakka; "En tule".
Äiti oli kuulemma eilen hyvin selkeästi sanonut,että ei tule minua tänään hakemaan. Ilmeisesti minä olen dementoitunut koska en muista kuulleeni tuollaista. Ymmärrettävästi olin aika happamana koska jouduin olemaan koko perkeleen päivän ilman ruokaa täällä, (isäni tekee reissuhommia joten hän ei jääkaappia paljon täyttele) joten olin aika äkäisenä äidille, joka ilmoitti että "HÄN ELÄÄ OMAA ELÄMÄÄNSÄ"

Jahas. Minä en todellakaan ole ollut tietoinen, että läsnäoloni hänen ikiomaa elämäänsä rajoittaa. Saati sitten se että jos hän ajaisi sen kahdeksan kilometriä ja hakisi minut. Mutta mikäs siinä sitten. Aina oppii näemmä uutta. Ehkäpä jätän mökillä lomailut tähän,kerta ne niin muiden elämää häiritsee.

Saatana. Tästä lähtien minä elän myös sitten tätä mahtavaa omaa elämääni, ja siihen ei kuulu kovinkaan suurta annosta äitiä,eikä isiä.