Tänään herätin henkiin hyllyllä olleen lenkkeily-harrastukseni. Ei se ihan yhtä sutjakasti mennyt kuin viime keväänä, mutta hengissä selvisin kuitenkin. Vieläkin on hiukan kipeä olo, joskaan kuumetta ei ole. Muuten vaan olo tuntuu vetämättömältä ja nuutuneelta. Inhaa. Ja olin myöhästynyt uusinta-tentti ilmottautumisista.
Ja maksoin laskuja parin sadan edestä. Jee. Ja kesäkin on nyt sitten ilmeisesti ohi. Elokuussa pitäisi olla vielä lämmin! En ole henkisesti valmis syksyyn vielä. Puhumattakaan kouluun menosta.. Sekin päivä häämöttää jo edessä päin, enkä ole saanut kesäkurssejakaan suoritettua.. Mutta puolessa välissä olen kuitenkin! Nyt täytyy ennen sitä Tukholman matkaa heittää hommat pakettiin, ja sitten voin viettää Joosen kanssa lomaa muutaman viikon.

Olen ihan erakoitunut nyt omaan asuntooni. En jaksa mennä minnekään, enkä jaksa nähdä ketään. Mistähän se johtuu? Viimeisetkin sosiaaliset rippeeni taisi kuolla. Toisaalta, olen suoraan sanottuna loputtoman kyllästynyt, että kaveita nähdään vain oluella käynnin merkeissä. Kai sitä voisi käydä kahvillakin? Kaveripiirissäni on kevyttä sosiaalista painostusta alkoholin käyttöön. Jos et ota, saat kuunnella jurputusta niin pitkään, kunnes on helpompaa yksinkertaisesti juoda, kuin kuunnella sitä pään paukutusta.
Tämähän on normaalia opiskelijapiireissä? Oli miten oli, en jaksa. En jaksa ravata kaljalla, en jaksa tehdä terassikierroksia, enkä jaksa nähdä ketään. Aion homehtua tämän viikon tiiviisti kotona tehden kouluhommia, ja sivistäen itseäni simpsoneilla.